Lykabettus
Lykabettus tai Lykavittós nousee 277 metrin korkeuteen meren pintatasosta ja on Ateenan keskustan korkein kukkula. Kukkula on Akropoliin tapaan keskeinen maamerkki Ateenan kaupunkikuvassa.
Kalkkikivi paistaa kasvillisuuden lomassa ja ainakin keväällä kasvien kukinnan alkaessa kukkula on viehättävä luontokohde. Kukkula on komea näkymien päätepiste tiheään rakennetusta kaupungista katsoen, mutta myös ainutlaatuisen hieno näköalapaikka urbaaniin Ateenaan. Erityisesti Akropoliille avautuu hieno näkymä.
Lykabettus kuvattuna eteläpuolelta, Tsimiski-katu |
Kuulaana maaliskuun päivänä näkymät Ateenaan olivat
erinomaiset. Kuvassa keskellä Akropolis, takana Pireus ja meri |
Näköalapaikalla on pieni pyhän Georgioksen kirkko ja kaksi ravintolaa. Kuljin kukkulalle maan alla kulkevaa köysirataa pitkin. Ylhäällä pysäkki on suoraan näköalatasanteen ja ravintoloiden kohdalla.
Köysiradan lähtöasema |
Jalkapatikassa nousu olisi voinut olla antoisampi kokemus kuin tunkkainen funikulaarivaunu. Alas laskeuduinkin jalankulkureittiä pitkin. Tie oli kohtuullisen loiva ja hyväkulkuinen.
Kävelyreitin varrelta |
Kirkon seinään kiinnitetyn kyltin mukaan kirkko on vuodelta
1834 |
Kirkko on 1800-luvulta, mutta kukkula on myös antiikin Ateenan kohde. Mytologian mukaan sen loi Athene pudottamalla sen kohdalle kalkkikivilohkareen. Yksi vaihtoehto nimelle on, että se tulisi kreikan sanasta Lycos. Kukkula olisi siis ollut susien reviiriä.
Kommentit
Lähetä kommentti